torstai 25. elokuuta 2016

Yskä ja oksennus

Räkänokka.
Täällä ollaan viime päivien aikana hiukan sairastettu. Ensin pienempi lapsi sai yskän joka muuttui muutamassa päivässä nuhaksi. Onneksi tämä ei ollut kovin vakavaa, hän yski vain muutamia kertoja päivässä, lähinnä nukkumaan mennessä ongelmana oli maidon oksentaminen ulos kun sitä oli juotu reippaasti nukahtamistarkoituksessa tietenkin.

Onkohan kaikilla muille lapsilla sama, vai onko minulla jotenkin erikoiset lapset kun heillä yskä tarkoittaa aina oksentamista? Erikoiselta tuntuu, että he jopa oksentavat/pulauttavat enemmän kuin yskivät. Jos esikoinen yhtäkkiä oksentaa kerran yöllä niin tiedän heti, että seuraava päivänä hänellä on yskä. Samoin nyt tuo pienempi on vain oksentanut iltaisin nukkumaan mennessä, vaikka ei ehdi edes yskäistä ensin. Meillä yskät ovat siis aina olleet sellaisia, että päivällä yskitään muutamia hassuja kertoja ja yöllä oksennetaan ilman edes yskimistä.

Onneksi on viherjauheet mukana.
En tiedä mitä teen kun ne loppuu!
Tämän normaalin yskäoksentamisen lisäksi tuo esikoinen sai ehkä jonkun mahapöpön. Tosin en ole tästä varma, koska hän oksensi kuitenkin vain muutaman kerran ja on myös muutamasti yskinyt :D Jotain pientä tautia täällä siis meneillään mutta onneksi lievältä vaikuttaa, muutamassa päivässä nimittäin jo lähes mennyt ohi koko vaiva.

Hoitona ollaan käytetty vain eteerisiä öljyjä (Young Livingin R.C., Laventeli, Purification, Copaiba ja Elemi olleet käytössä) ja liposomaalista C-vitamiinia taisin muistaa antaa muutaman kerran pienemmälle. Isommalle, jonka tauti alkoi eilen illalla, onneksi on kelvannut "lääkkeeksi" äidin viherpirtelö, jota hän jopa itse pyysi useaan kertaa lisää! Tämä on aika ihmeellistä, koska hän ei ole pitkiin aikoihin enää juonut mitään vihreää, eikä oikein ruoaksikaan kelpaisi kuin riisi, nuudeli tai leipä. Perus nirsokausi siis meneillään. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti