tiistai 26. marraskuuta 2013

Huudattaminen ei ole hyväksi vauvalle

Ei, vaikka Kaksplus-lehdessä joku tietämätön toimittaja niin väittäisikin. Ja uskomatonta on se, että vielä tänä päivänä lehteen kehdataan painaa jotain niin väärää tietoa.

Pitkään on jo tiedetty, että vauvan huudattaminen on ehdottoman haitallista vauvan kehitykselle. Tilannetta voi miettiä sitä kautta, että mitä vauvan yksin jääminen on merkinnyt luolamiesajan vauvalle. Olemme edelleen biologialtamme samanlaisia. Luolamiesaikaan ainut syy miksi vauva saattoi jäädä yksin oli, että se oli joko unohdettu tai sen äiti oli kuollut. Vauvan reaktio yksinjäämiseen on tietysti kova itku, onhan vielä pieni mahdollisuus, että joku laumasta kuulisi ja tulisi pelastamaan tai hakemaan unohtuneen. Miettikääpä itseänne tilanteessa, että teidät on hylätty yksin keskelle metsää petoeläinten armoille. Vähemmästäkin nousisi kortisolit ja adrenaliinit. Jostain lehtijutusta luin (ja unohdin lähteen..), että huudattamisen jälkeen vauvan kortisolitasot voivat olla koholla jopa 2-3 päivää! En epäile tätä yhtään, onhan hylkäämisen kokemus ja kuolemanpelko hirveän vahvoja tunteita.
Toisesta lähteestä luin (muistaakseni tämä oli Sinkkosen jossain kirjassa..), että lapsen pienenä kokema stressi vaikuttaa immuunipuolustuksen kehittymiseen haitallisesti koska lapsen kehittymätön systeemi ei vielä osaa oikealla tavalla käsitellä koholla olevia stressihormoneja. Kuulostaa loogiselta, aikuisellekin kortisolin pitkäaikainen koholla olo aiheuttaa monenlaisia terveysongelmia.

Tänään törmäsin tähän artikkeliin: Dangers of "Crying it out", suomeksi "Huudattamisen vaarat". Hyvää asiaa, tällainen oppitunti pitäisi olla pakollinen kaikille uusille vanhemmille. Miksei neuvolassa varmisteta, ettei ihmisillä ole enää 70-luvulle jymähtäneitä uskomuksia siitä, kuinka "vauvaa ei saa hemmotella" tai vauva kuuluu "opettaa nukahtamaan yksin".

Myös tässä artikkelissa todetaan (lähdeviitteiden kera), että huudattamisen aiheuttama stressihormoneiden nousu voi aiheuttaa lapselle elinikäisiä terveysongelmia, sekä myös huonoja toimintamalleja. Kun vauvan tarpeet on jätetty huomioimatta aikana, jolloin hänen aivojensa kehitys on vielä kesken, hänelle syntyy luottamuksen puute ihmissuhteita ja maailmaa kohtaan, ja hänen itsetuntonsa ei kehity oikein. Tämä heijastuu aikuiselämään saakka ja ihminen viettää loppuelämänsä yrittäen täyttää tätä hoivaajien jättämää aukkoa. 

Muutamia hyviä pointteja tekstistä vapaasti suomennettuna:

Tiedämme nykyään, että vauvan jättäminen itkemään on hyvä tapa kasvattaa vähemmän älykäs, vähemmän terve,  mutta ahdistuneempi, yhteistyökyvyttömämpi ja eristyneempi aikuinen, joka voi siirtää samoja huonoja tai vielä huonompia tapoja seuraavalle sukupolvelle.

Behavioristisen katsantatavan mukaan, (joka oli täysin tietämätön ihmisen kehityksestä) lapselle täytyi opettaa itsenäisyyttä. Me voimme olla varmoja nykyään, että itsenäisyyteen pakottaminen johtaa vain suurempaan riippuvaisuuteen. Sen sijaan, kun vauvojen kaikki tarpeet täytetään, heistä kehittyy hyvin itsenäisiä myöhemmin. 

Fakta on, että hoivaajilla, joilla on tapana vastata vauvojen tarpeisiin ennen kuin vauva stressaantuu, ennaltaehkäisten näin itkun, on todennäköisemmin lapsia, jotka itsenäistyvät varhain, kuin päinvastaista.

Suosittelen lukemaan koko tekstin. Mielenkiintoista asiaa, vaikkakin aiheuttaa huonon olon niiden vauvaraukkojen puolesta, joita näin kohdellaan. 


Toinen vähän aiheeseen liittyvä hyvä artikkeli: "Why Human Babies Do Not and Should Not Sleep Alone".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti