Soseita naamaan

Kirjoittelin aiemmin ettei meillä soseiden syöminen onnistunut yhtään vaan pelkällä sormiruokailulla mennään. Nyt tilanne on vähän toinen. Olimme useamman viikon syömättä mitään sosemaista, kunnes vatsan toiminnan helpottamiseksi annoin Mimmille luumusosetta ja hän yllättäen halusikin syödä mielellään lusikasta. Kokeilin sitten pakkasesta muita soseita ja hän ahmikin mielellään kaikkea mitä vaan syötin lusikalla. Siitä lähtien hän on sitten syönyt sekä soseita, että sormiruokaa. Sormiruokailu sujuu nykyään oikein hyvin kun hänen pinsettiotteensa on jo niin tehokas, että ruoan käsittely on helppoa. Olen antanut myös lusikalla hänelle kiinteitä ruokia sillä hän syö lusikasta hyvin myös pieniä palasia esimerkiksi lihaa. Olen ollut hiukan yllättynyt siitä, ettei Mimmi ole edelleenkään kertaakaan kakonut mitään ruokaa vaan näyttää syövän tosi tehokkaasti melkein mitä tahansa.

Hyvin näyttää maistuvan myös isin tekemät nepalilaiset tuliset ruoat! Naama ei väännyt yhtään vaikka äiti vieressä valittaa kun on muka tulista... 

Meille on kehittynyt tällainen oma systeemi, että annan hänen usein syödä ensin itse sormiruokaa ja sen jälkeen syötän hänelle sosetta, johon sekoitan jäljelle jääneet pienet hippuset sormiruoasta, jotka hän jätti tai muita kiinteitä palasia. Ainut mikä tässä soseiden syöttämisessä vähän minua nyt epäilyttää on se, että jääkö meiltä kenties pois sormiruokailun ehkä tärkein "pointti" tai etu. Sormiruokailunhan ajatellaan olevan lapselle hyväksi siksi, että kun hän saa itse päättää mitä syö ja paljonko niin hänen oma kylläisyydensäätelykykynsä säilyy ja suhde ruokaan säilyy normaalina, kun ruokaa syödään ravinnon ja maun vuoksi, ei palkkiona tai väkipakolla. Omin sormin suuhun -kirjassa puhutaan tästä aiheesta, kuinka jo lapsuudesta meille luodaan (suurempia tai pienempiä) syömishäiriöitä sillä, että vanhempi päättää kuinka paljon lapsen kuuluu syödä ja milloin ja soseita annettaessa lapsi syö helposti enemmän kuin hän oikeasti tarvitsisi. Puhumattakaan nyt siitä, että ruokaa tuputetaan vaikka lapsi yrittäisi kieltäytyä.

Toivon, että pystyn tämän "uhkakuvan" kuitenkin välttämään sillä, että annan hänelle ruokaa vain silloin kun hän itse sitä haluaa, en todellakaan katso kellosta milloin pitäisi syödä tai laske montako pilttipurkillista menee. Ja ruokailu loppuu siihen kun hän kääntää päänsä pois ja sulkee suunsa. Vaikka tämä tapahtuisi jo ensimmäisen lusikallisen kohdalla. Mielenkiintoista on se, että Omin sormin suuhun -kirjassa kun puhuttiin siitä pelosta mikä joillain vanhemmilla saattoi olla, että jos lapsi saa itse valita mitä syö niin eikö hän syö vain makeaa ja jätä terveelliset ruoat pois. Ja vastauksena oli, että sormiruokailussa on huomattu, että lapsi valitsee itse hyvin monipuolisesti eikä lähes koskaan käy niin, että hän söisi vain herkut ja jättäisi muut. Meillä on niin, että tähän mennessä ei ole mitään ruokaa mistä Mimmi olisi kieltäytynyt, ei yhtäkään, kaikki näyttää maistuvan tasaisen hyvin. Eikä hän myöskään sormiruokaillessaan mitenkään erityisesti suosi makeita. Silloin aivan alkuun kun hän kieltäytyi soseista, niin hän saattoi makeita soseita kuitenkin ottaa ja pelkäsin, että tätäkö tämä nyt on, että vain makea kelpaa :) Nyt hän kuitenkin syö soseistakin mitä tahansa, eikä tähän mennessä nyt ole kieltäytynyt vielä mistään.