keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Takaisin Suomessa!

Kiinan reissu meni hyvin, oli ihanan lämmintä ja selvisimme lähes ilman mitään sairastamisia. Ainoastaan ensimmäisen viikon aikana vauvalla oli kahden päivän yskä. Epäilen sen johtuvan saasteista, sillä itselläni tulee joka kerta Kiinaan mennessä ensimmäisen viikon aikana jotain hengitystieoireita, kunnes saasteiseen ilmaan tottuu. Tälläkin kertaa kärsin itse muutaman päivän kurkun lievästä arastamisesta ja limakalvojen kuivumisesta nenässä. Onneksi meidän molempien oireet hellittivät nopeasti.

Converse-kaupan myyjän sylissä.
Vauva tuntui viihtyvän Kiinassa oikein hyvin ja hän nautti varsinkin ihmisten huomiosta kovasti. En tiedä johtuisiko yhden lapsen politiikasta mutta kiinalaiset olivat aika järjettömän kiinnostuneita vauvasta. Kaduilla ja kaupoissa kulkeminen oli yhtä juhlaa vauvalle kun hän innostui jatkuvasta hymyilevien kasvojen tulvasta ja välillä hän tuntui menevän lähes sekaisin huomiosta.. Muutaman kerran hän nimittäin sai outoja hervottomia naurukohtauksia, jolloin hän nauroi ja riekkui jokaiselle vastaantulevalle ihmiselle kunnes pääsimme kotiin. 

Silkkimarkkinoiden myyjä.
Vauva on edelleenkin täysimetyksellä, mutta nyt on tarkoitus alkaa syöttää pikkuhiljaa kiinteää ruokaa. Aika tuntuu olevan nyt otollinen sormiruokailulle, sillä vauva on ruvennut tarttumaan kaikkeen näkemäänsä ja pistämään kaiken suuhunsa. Tämä aiheutti vähän ongelmia ravintolasyömisten kanssa Kiinassa kun vauvan pitely ja samalla itse syöminen ei ole kovin helppoa hänen pyrkiessään tarttumaan kaikkeen mitä pöydällä on. Onneksi kiinalaiset ovat niinkin palvelualttiita, että useassa paikassa tarjoilijat tarjoutuivat pitämään vauvaa sillä aikaa kuin me söimme.


Ihanaa tulla takaisin kun täällä Suomessakin on jo kesä! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti