tiistai 6. marraskuuta 2012

Synnytysloukkaus - sivusto

Aktiviinen synnytys ry:n vapaaehtoiset ovat perustaneet uudet sivut Oikeus sanoa ei. Sivustolla puhutaan synnytykseen liittyvistä loukkaavista tai väkivaltaisista tilanteista, joita naiset ovat kokeneet täällä meillä Suomessa ammattilaisten toimesta. Sivuston tarkoituksena on tuoda näkyväksi naisten asemaa synnytyksessä.

Olisi todella hienoa, jos Suomessa neuvoloissa puhuttaisiin enemmän synnytyksestä ja varsinkin naisen vaihtoehdoista ja oikeuksista siihen liittyen. Jotenkin tuntuu, että nyt synnytysvalmennus keskittyy tuomaan esiin mahdollisia ongelmia ja selittämään ennakolta kaikki mahdolliset toimenpiteet mitä tullaan tekemään. Monelle voi tulla se kuva, että nämä kuuluvat automaattisesti jokaiseen synnytykseen, ja nainen on sairaalassa potilaana, toimenpiteiden kohteena, vaikka todellisuudessa syy sairaalasynnytykseen pitäisi olla se, että jos jotain yllättävää sattuisi niin apu olisi valmiiksi lähellä. Sairaalassa pitäisi siis voida synnyttää aivan yhtä luonnollisesti kuin kotona, mielessä vain varmuus siitä, että jos jotain menisi vikaan niin lääkäri on lähellä. Nainen pystyy kuitenkin synnyttämään ihan itse, ilman kenenkään "asiantuntijan" apua. On surullista kuinka moni tulee sairaalaan ja toivomukset synnytyksen suhteen ovat "ihan sellainen normaali synnytys" tai "epiduraali heti", vain siksi, ettei ole otettu selvää synnytyksen luonnollisesta kulusta. Tämä onkin meillä täysin naisen omalla vastuulla, en ainakaan itse koe, että olisin saanut lähes mitään tietoa, mitä en olisi itse aktiivisesti hakenut. Haikaranpesän valmennuksessa tosin painotettiin, että heille täytyy täyttää synnytystoivelomake etukäteen ja he toivovat, että naiset olisivat perehtyneet synnytykseen, kaikkiin siihen liittyviin vaihtoehtoihin ja tulisivat hyvin valmistautuneina.

Yksi asia mitä myös harva tietää on, että jos kätilön kanssa ei kemiat kohtaa niin kätilön vaihtoa voi pyytää kesken synnytyksen. Edellä mainitun sivuston synnytysloukkaus kertomuksista löytyy aika järkyttäviä esimerkkejä siitä minkälaista kohtelua monet ovat ammattilaisten puolelta saaneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti