tiistai 30. lokakuuta 2012

Paras raskausajan deodorantti

Kirjoitin toisen blogin puolelle parhaasta deodorantista kun on pientä hikoiluongelmaa ja kun ei nyt raskausaikana haluaisi imeyttää kemikaaleja ihon kautta sikiölle. Unohdin kuitenkin linkata siitä tänne, joten kopioin nyt koko tekstin tähän :)



Kirjoittelin muutama vuosi sitten luonnonkosmetiikan deodoranteista tänne blogiin, ja tuon kirjoituksen jälkeen pärjäilinkin tosi hyvin ilman mitään hajuhaittoja, suurimmaksi osaksi sen vuoksi, ettei hiki haissut pahalle. Nyt kuitenkin, raskaana ollessa, ilmeisesti keho puskee kuonia ulos vähän eri tavalla, tai sitten vaikutus johtuu hiilihydraattien määrän suuresta lisääntymisestä, mutta joka tapauksessa, olen ruvennut harmikseni kärsimään pienestä B.O:sta... Luonnonkosmetiikan deoissa ei tuntuneet millään tehot riittävän, eikä nyt varsinkaan tässä tilanteessa viitsisi käyttää mitään myrkkykosmetiikkaa.

Edellisestä blogauksestani kertauksena miksei tavallinen deodorantti tule kyseeseen:

Kaikissa antiperspiranteissa on alumiinia ja moni haluaisi sitä välttää, kun on ristiriitaista tietoa sen vaikutuksista ihmiselle; esimerkiksi sen yhteydestä syöpään. Deodoranteissa alumiinia ei välttämättä ole, mutta sen sijaan paljon muita epäilyttäviä ainesosia, esimerkiksi hajusteet ja säilöntäaineet voivat aiheuttaa ihoreaktioita. 

Ja vaikkei mitään ihoreaktioita tai muita välittömiä vaikutuksia tulisikaan, haluan silti säästää sekä itseni, että syntymättömän lapsen turhalta kemikaalikuormalta.

Tulipa siis aiheelliseksi kokeilla monien suosimaa kikkaa:


kookosöljy + ruokasooda sekaisin ja kainaloon!

Ja toimii! Tämä pitää hienhajun poissa vähintään yhtä hyvin kuin kaupan antiperspirantti. Olen ollut oikeasti niin laiska, että meni useampi vuosi ennen kuin tätä kokeilin (näiden kahden sekoittaminenhan on siis älyttömän vaativa homma....) mutta nyt olen erittäin tyytyväinen, että testasin.





Deodorantit, jotka olisivat toimineet varmaan ihan hyvin entisessä elämässäni (ennen raskautta), mutta nyt ei pito riitä. Dermosilin Ecocert-tuotteet edullisia, deo muistaakseni 4,90e, Madara taas tarjouksesta 11 e pintaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti